torstai 28. marraskuuta 2013

Tililtä tilille

Vanhempainvapaakorvaus maksettiin tilille maanantaina ja lapsilisät tulivat tiistaina. Vuokratulo tulee ensi viikolla ja sitten on taas tämän kuukauden tulot tulleet tilille. Mä siirrän aina heti tililtä rahaa säästötilille ja ruokatilille seuraavasti.

Vanhempainvapaakorvaus tulee osuuspankin tilille. Sieltä siirrän ruokatilille S-pankkiin 300 euroa ja S-tuottotilille. 250 euroa. Käytän tuon ruokatilin aina kuukauden kuluessa tyhjäksi ja joskus lisää sinne rahaa tuolta tuottotililtä. Siten mulla ei mene rahan siirtoon yhtään pankkipäivää, vaan saan tarvittaessa heti S-tiliin rahaa ja siten sen käyttöön. S-tilille mulla on debet-kortti. Hain joskus S-visaa (joskus vuonna 2008), mutta en saanut sitä. Mulla oli silloin käytössä Nordeasta rinnakkaisvisa äidin korttiin, josta ajattelin silloin luopua ja jo melkein sanoin sen irti, ennen kuin menin tilaamaan S-visaa. Onneksi en saanut sitä tehtyä, kun S:stä ei mulle visaa irronnutkaan. (Mulla oli silloin vakivirka, ei lainaa, mutta en ollut vielä maksanut kokonaan tuota jäsenosuutta, joten luultavasti se kiikasti silloin siitä.) Pankkitunnukset mulle sentään myönnettiin.

Tuo vuokratulo tulee taas puolestaan Nordean tilille, johon mulla on visa-electron. Tämä on kanssa peruja lapsuudesta, enkä ole tuota korttia päivittänyt. Ihan hyvä varakorttina. Nordeassa mulla on käyttötilin lisäksi tuottotili myöskin. Sinne siirrän muutaman satasen heti vuokran tultua tilille. Kun vuokrasta vähentää vielä yhtiövastikkeen, niin käyttöön jää vielä parisen sataa. Käyttötilistä mulle tulee kotiin vielä paperinen tiliote, joten maksan lähes kaikki laskut ja erityisesti tuon sijoitusasunnon laskut tältä tililtä, niin saan siitä sitten heti paperisen kuitin. Kuinkakohan kauan ne näitä paperisia vielä lähettävät... Varmaan kohta loppuu. Äidin rinnakkaiskorttia ei mulla enää ole, sen sanoin lopulta irti, kun sain OP:ltä oman luottokortin.

Pääsääntöisesti käytän ostoksiin osuuspankin kortti, mutta nyt yhä enemmän electronia, kun luottokortin käyttö on pannassa. (tosin päädyin itse tilaamaan matkan etelän lämpöön ja maksoin sen kyllä turvallisuussyistä kortilla.)

Mulla menee kohtuullisen paljon rahaa noihin pankin palvelumaksuihin, kun on korttia vähän joka paikassa. Tästä olen harkinnut säästää, mutta tuskin tulen noista luopumaan. Ne tuovat jotenkin turvallisuutta, että voi käyttää toista korttia, jos toinen ei syystä tai toisesta toimi tai rahat on siltä tililtä syöty. Jollakin on monta visaa isoine luottorajoineen ja mulla puolestaan monta pikkutiliä. Näillä mennään.

4 kommenttia:

  1. hämmästyin kun laitoin visa hakemuksen s-pankkiin ja 4 päivän kuluttua oli postilaatikossa tunnusluku uuteen visaan. Normipankista sitä olisi saanut odottaa aika kauan. Hövelisti myönsivät, vaikka varmasti näkee, että kortti käytetään vain ruokaostoksiin. On visa op:stakin ja sinne yli 100 000 laina, ärsytttävillä op bonuksilla pääsee kuittaamaan palvelumaksuja ja niitä kertyy kun riittävä kannattava asiakas (=iso laina).

    VastaaPoista
  2. Kun silloin hain sitä visaa ja sainkin sitten vain debet-kortin, niin myös mulle tuli tuo tunnusluku kotiin. Mä avasin silloin postin sen tarkemmin katsomatta, että mistä se on lähetetty ja hämmästyin, kun sain tunnusluvun Nordean korttiini. Mietin, että miksi Nordea lähettää uudelleen tunnuslukuni, vaikka en ole sitä hävittänyt tai pyytänyt. Olin ihan äimänkäkenä. ja vielä enemmän hämmästyin, kun huomasin, että kirje olikin S-pankilta ja sain siinä uuden kortin tunnusluvun, joka oli täysin sama kuin Nordean kortissa. Ihan käsittämätön tuuri ja tosi helppo muistaa kun on sama numero kummassakin. Tosin tämä onni päättyi viime kesänä, kun hävitin toisen kortin ja tilasin uuden ja silloin numerokin vaihtui. Pahus vie.

    VastaaPoista
  3. Minulla on S-pankissa kolme tiliä: säästötili, pankkikorttiin liitetty tili sekä palkan-/laskunmaksutili. Asuntolaina minulla on eri pankista ja sitä varten minulla on siellä tili, minne siirrän säännöllisesti lainanmaksuun rahaa.

    Palkanmaksutililtä siirrään yleensä koko palkkasumman säästötilille. Siirrän säästötililtä rahaa tarpeen mukaan laskunmaksuun tai korttitilille (pidän kortin takana vain pientä summaa kerrallaan). Seuraan talouttani pankin tarjoamalla tulojen ja menojen seuranta -palvelulla, eli näen siitä selkeästi onko talouteni tulot ja menot tasapainossa :)

    VastaaPoista
  4. Tuo voisi ollakin viisasta, että siirtäisi säästötililtä käyttötilille päin vähin erin, eikä niin kuin minä teen. Pitänee pohtia, josko vaihdan taktiikkaa.

    VastaaPoista