torstai 20. helmikuuta 2014

Asunto ostettu

Otsikko kertookin jo uutiseni.

Vihdoin ja viimeinen löytyi meidän perheelle ja lompakolle sopiva asunto. Kyseessä on kerrostalo kolmio isohkosta kaupungista ja pyöräilymatkan (4km) päästä keskustasta. Asunto on juuri remontoitu, joten joku innokas remonttimies sai meiltä palkkansa.

Asunto tulee nyt ainakin ensin omaan käyttöön. Minä olen kaivannut tässä kotonaolon aikana mahdollisuutta päästä kaupunkiin, lähelle palveluita ja ystäviä sekä sukulaisia. Maalla on mukavaa, mutta ei sitäkään ihan aina jaksa. Asunto on siis varmasti viikottain käytössä ainakin vuoden verran, mutta käyttö varmaan vähenee, kun minä palaa töihin vuoden päästä. Silloin asunto varmaan yritetään vuokrata tai sitten myydään pois. Itseni tietäen, mitään en kuitenkaan myy....

Varsinainen sijoituslöytö ei asunto varmastikaan ole. Sillä ei pienten keskustayksiöiden tuottoihin millään päästä, mutta asunnon hankinnassa painoi enemmän se, että asunto on edes teoriassa riittävä suuri meidän 5 hengen perheelle, että remonttia ei tarvitse tehdä ja että se vapautuu heti, eikä vasta jonkun kuukauden päästä.

Asunnon oston lisäksi tulossa on muitakin menoja. Asuntoon pitäisi saada ainakin jonkinlainen kalustus. Suuria summia en ole valmiina siihen käyttämään ja onneksi jotakin jo löytyy itseltä ja sukulaisten nurkista. Itseltä löytyy sängyt (kai jokaiselta löytyy toiset sängyt varastosta..., patjoja, tyynyjä ja peittoja ei välttämättä ole ihan kaikille), ruokapöytä ja tuolit, sohva ja televisio. Keittiöstä pitää yrittää kerätä ruokailu- ja ruuanlaittovälineet. Sukulaisilta saamme lainaksi ainakin muutaman nojatuolin, telkkaritason ja sohvapöydän. Mattoja ja verhoja voi sitten hankkia tarpeen mukaan, jotta asunnosta tulee kodikas, mutta näissä hankinnoissa pyritään säästämään kustannuksia, jotta vuoden asuminen ei ihan mahdottomasti tule maksamaan.

Nyt onkin sitten käyttövarat huvenneet, menot kasvussa ja lainamäärä noussut. Ei kun uutta kuukausibudjettia laatimaan, jolla pärjää vuoden verran.

3 kommenttia: