maanantai 18. toukokuuta 2015

Opiskeltua

Puolitoista vuotta sitten suunnittelin tässä blogissakin suorittavani muutaman tutkinnon. Suunnitelman tasolle se silloin jäi, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, vai miten se nyt meni. Äitiyslomalla ei oikein tuntunut olevan aikaa ja jaksamista lukemiseen, vaikka se olisi varmasti ollut hyvää vaihtelua. Nyt työn ohjella omaa aikaa ei ole senkään vertaa ja töiden jälkeen aika kuluu lasten kanssa, olen kuitenkin jotain saanut tehtyä.

Vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitin pienen opiskeluprojektin. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin aikaisemman suunnitelmani mukaisesti APV1-tutkinnon. Kyseessä on sjoittamiseen liittyvä tutkinto, jonka yleensä on suorittanut ne täällä blogimaailmassa kovaa palautetta saaneet pankkineidit. Tutkinto on suunnattu asiakaspalvelussa työskentelville henkilöille. Vaikka itse en tällaisessa tehtävässä olekaan, päätin katsastaa, mitä tutkinto pitää sisällään.

Tutkintoa varten piti lukea yhteensä n. 1500 sivua materiaalia. Aalto EE:n sivuilta selviää tutkinnon vaatimukset ja tutkintoon luettava kirjallisuus. Kirjallisuus oli ihan helppotajuista ja sisältökin oli pääsääntöisesti tuttua. Muutaman vuoden ahkeralla sijoitusblogisurffailulla voi hyvin jo päästä tentissä pitkälle. En kuitenkaan uskaltanut luottaa läpi pääsyssä vain nettisurffailuun, vaan oikeasti luin materiaalin läpi. Oppimateriaalin luin itsenäisesti enkä käynyt millään kurssilla, joita tutkintoa varten pidetään.

Tentissä oli 50 kysymystä, ja 40 kysymykseen oli pakko vastata. Väärästä vastauksesta sai -1 pisteen ja oikeasta vastauksesta +2. Vain 10 kysymystä sai jäädä vastaamatta. 50 pisteellä pääsee tentistä läpi. Kolmesta kysymyksestä oli mahdollisuus saada myös lisäpiste antamalla kirjallisen perustelun vastaukselle. Tentti oli perjantaina ja muutaman arkipäivän päästä oikeat vastaukset olivat jo netissä. Niiden perusteella oletan päässeeni tentistä läpi. Jätin 10 kysymystä vastaamatta ja vain yksi vastauksestani oli väärin. Lopulliset tulokset tulevat osallistujille noin kuukauden kuluessa tentistä. Joten muutaman viikon päästä tulee toivottavasti iloista postia.

Tutkintoon tarvittavan kirjallisuuden onnistuin lainaamaan, joskin osa kirjoistani oli edellistä painosta. Tällä ei onneksi kuitenkaan ollut merkitystä, koska kirjojen muutokset eivät olleet kovin suuria, tai sitten kysymyksiä ei vaan tehty näistä muuttuneista osista. Onnistuneesti puhuin itselleni sponsorin, enkä siten joutunut maksamaan tutkinnon suorittamisesta. Kuluja ei siten oikeastaan tullut lainkaan, kun vielä työnantajani lupasi myöntää minulle palkallisen vapaan tentin suorittamista varten.

Tentin tekemällä tuli kerrattua monia asioita, joita oli ennenkin lukenut. Nyt opiskelu oli kuitenkin tarkempaa, kun tiesi lukevansa tekstiä, josta tehdään kysymykset. Joitakin osioita luin toiseen kertaan. Ilman tenttiä lukeminen olisi varmasti ollut pintapuolisempaa eikä yksityiskohtia olisi yrittänyt muistaa. Toisaalta ehkä mukaan tarttui turhaakin nippelitietoa.

Seuraavana olisi tarkoitus suorittaa APV2 marraskuussa. Näiden samojen kirjojen lisäksi tulee lisää luettavaa. Näiden tenttien suorittaminen lyhyelllä aikavälillä on siten kannattavaa, niin ei joudu aloittamaan taas ihan alusta.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Tämä kirjoitus sai itsenikin harkitsemaan kyseistä tutkintoa. Kävin jo läpi yhden vuoden monivalinnat ja totesin ettei ihan kamalasti aukkoja ollut. Joitain ilmiselviä kylläkin, kuten perintäverotus ja jotkut termit.

    Ehkäpä seuraan perässä. Ehkäpä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kiinnostus tarttui. Ja jos se realisoituu tentin suorittamiseen asti, niin ehdottomasti suosittelen suorittamaan kakkososan heti perään. Samalla lukemisella menee sekin. Onnea koitokseen!

    VastaaPoista