keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Yrityksen perustaminen osa 1

Taloudellista riippumattomuutta käsittelevien blogien keskuudessa on ollut jonkinlainen yritysten perustamisen aalto menossa. Pienimuotoista yritystoimintaa on vähän yhdellä jos toisella. Ja pitihän minunkin sitten kokeilla asiaa.

En ihan hetken mielijohteesta asiaan tarttunut, vaan asia on hautunut mielessä jo useamman vuoden. Ajatuksena on ollut työskentely omaan piikkiin ja siten työnantajalle (ainakin osittain) kilpailevan toiminnan aloittaminen. Tämähän ei ihan helposti onnistukaan. Olen työskennellyt tällä alalla vieraan palveluksessa n. nelisen vuotta, joten osaamista on vähitellen karttunut. Nyt kun vaihdoin keväällä työnantajaa, vaihdoin samalla toimialaakin, joten entisen työnantajan kanssa kilpailevan toiminnan mahdollisuus alkoi konkretisoitua.

Aluksi puhuin asiasta nykyisen esimieheni kanssa ja sen jälkeen tein viralllisen sivutoimi-ilmoituksen. En pyytänyt sivutoimilupaa, koska yritykseni ei mitenkään kilpaile nykyisen työnantajani toiminnan kanssa, vaan pääsin pelkällä ilmoituksella. Sain sitten siihen muutamassa päivässä virallisen kuittauksen ja niin yrityksen perustaminen oli mahdollista.

Seuraavana vaiheena olikin asian kertominen entiselle työnantajalleni ja mahdollisesta yhteistyöstä sopiminen. Olen hyvissä väleissä entisen työnantajani ja työtovereiden kanssa, joten sen puolesta asian ottaminen keskusteluun oli helppoa. Käyn entisen esimieheni kanssa aina silloin tällöin lounaalla, joten tilaisuus asian kertoimiseen tuli luontevasti. Kerroin yrityksen perustamisajatuksistani ja alustavasti hän lupasi ottaa yritykseni  heidän yhteistyökumppanikseen. Vielä virallista päätöstä asiasta ei ole tehty, eikä yhteistyösopimustakaan allekirjoitettu, mutta ainakin hän näytti vihreää valoa. Asia ei ole pelkästään yksin hänen päätettävissään, vain hän tarvitsee toisen johtajan suostumuksen. Toivottavasti hänkin suhtautuu asiaan suopeasti. Ilman heidän kanssaan tehtävää yhteistyötä yritykseni jää helposti pienen pieneksi piipertämiseksi.

Prh:n sivuilla olen aloittanut yrityksen perustamisen. Netissä yrityksen perustaminen onnistuu helpoiten. Ainoastaan toimialaan liittyvän tekstin kirjoittamiseen kannattaa vähän panostaa etukäteen. Muiden yritysten toimialatekstien pohjalta laadin omani. Lisäsin sinne myös arvopaperikaupan, arvopaperiden omistamisen ym. Tarkoituksena on mahdollisuuksien mukaan jättää voittovarat yritykseen ja sijoittaa niitä yrityksen nimissä.

Varasin ajan myös Nordeasta pankkitilin avaamista varten. Asia on tarkoitus hoitaa puhelinneuvotteluna ja samalla maksaa yrityksen tilille minimiosakepääoma 2 500 euroa ja avata verkkopankki. Sitten PRH:n sivuille uudelleen ja niin yrityksen pitäisi olla pystyssä. Katsotaan miten käy....

4 kommenttia:

  1. Onnea yritystoiminnalle! Oletko selvittänyt starttirahan voisitko sitä alussa saada? Yleensä sen saamiseen vaaditaan kyllä kokopäiväinen yrittäjyys. Kysyä aina silti kannatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole asiaa selvittänyt, mutta samanlainen käsitys minullakin on, että kokopäiväiseksi pitäisi heittäytyä. Eivät taida tukea tällaista enemmänkin harrastusta kuin varsinaista yrittäjyyttä.

      Poista
  2. Aika hyvä alku yritystoiminnalle jos tuo entisen työnantajan kanssa puhuttu yhteistyösopimus syntyisi, antaa kivan pikku boostin hommien käynnistämisessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi nimenomaan sitä, eikä jäisi ihan näpertelytasolle. Tosin ihan loputtomasti aikaa en ole valmis käyttämään tähän yritykseen, vaan oman aikansa ottavat kokopäiväinen työ ja kolme pientä lasta. Montaakaan iltaa viikossa ei ole varaa olla poissa perheen luota.

      Poista