sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Korvamerkittyä rahaa

Saan muutaman viikon päästä pienen perinnön. Tai tarkemmin sanottuna äitini saa varsinaisen perinnön (kyseessä siis pieni perintö, jonka johdosta ei kannata olla vihreänä) ja hän on päättänyt antaa näistä rahoista kullekin lapselleen 3000 euroa. Kyseessä ei siis ole mikään miljoonaperintö, mutta kuitenkin ihan mukava summa, jolle nyt pitäisi miettiä käyttökohdetta. Normaaliin kuukausikulutukseen en halua sitä käyttää, vaan haluan pystyä ajattelemaan myös tulevaisuudessa, mitä näillä varoilla ostin. Tällä rahalla ostettua hankintaa en olisi siis myöskään ihan heti myymässä, vaan hankinnan pitäisi kestää aikaansa.

Asunnon osto ei ole oikein ottanut tulta alleen ja siitä on vähitellen luovuttu. Ei virallisesti, mutta innostus on hiipunut. Mikäli asunnon osto olisi realisoitunut, olisin käyttänyt perintörahani siihen.

Muutaman päivän ajan voin vielä ostaa alennetuilla kaupankäyntipalkkioilla osakkeita Nordnetistä. Tämä vähän houkuttelee, mutta toisaalta olen kyllä nyt ostanut jo useamman osake-erän. Osakkeet pitäisi ostaa nyt jo alkuviikosta, joten ensin pitäisi käyttää säästössä olevia varoja. Kyse ei olisi siten suoraan niistä varoista, vaan vain välillisesti. Tällä voisi olla itselle jonkinlainen psykologinen vaikutus. Pitänee kuitenkin vielä kysäistä, jos puoliso pystyisi antamaan jonkun vinkin siitä, mitä osaketta/osakkeita nyt mahdollisesti kannattaisi ostaa ikuisesti säilytettäväksi. Jokin hyvä osingonmaksaja varmaankin.

Jokin rahasto voisi olla tietenkin myös houkutteleva vaihtoehto tai sitten Nordnetin kuukausisäästämisen kautta hankittu ETF. Tuon potinhan voisi käyttää vähitellen, vaikkapa seuraavan kymmenen kuukauden ajan. Tällöin voisi hankkia 300 eurolla kuukausittain. Ajatuksena mua houkuttaisi Pohjois-Amerikkaan sijoittava ETF. Mutta se ei ole kyllä mikään erityinen hankinta. Osakkeet tuntuu edes jotenkin konkreettiselta, kun voi ostaa jotakin tiettyä yhtiötä, mutta rahastoon sijoitus jää aika abstraktiksi. Myöhemmin voi sitten vain muistaa, että ostin x,xxxx kpl jotakin rahastoa, joka sittemmin on lopetettu ja yhdistetty johonkin jne. Ei siitä oikein muistoa jää.

Kauppalehden keskustelupalstalla olisi hauska ketju Muumi-mukeista. Joku heitti ilmaan ajatuksen, että täältä keskustelupalstalla puuttuukin sellainen ihmisryhmä, joka sijoittaa all-in-muumimukeihin. Pitäisikö tästä miettiä jokin minulle sopiva "sijoituskohde". Taiteeseen sijoittaminen voisi kiinnostaa minua. Seinillämme ei juuri arvotauluja ole, joten tilasta ei tule puutetta. Taulu voisi myös olla sopiva kohde senkin puolesta, että muistaisi poisnukkunutta aina kun taulua katsoisi. Tauluja ei useinkaan tule myytyä, vaan ne seuraavat muutossa mukana. Ehkä arvonousun varaan ei kannattaisi juurikaan laskea, kun tieto-taito tällä sektorilla ei ole itsellä kovinkaan korkea. Tämä idea tuntuu kaikkein parhaimmalta. Taulun hintakaan ei tarvisisi olla niin korkea, etteikö sen lisäksi voisi tehdä muita em. sijoituksiakin. Taulun hankinta tosin on vähän työlästä, eikä sitä voi vaan ostaa summamutikassa. Netissä tuntuu olevan jokunen huutokauppa, joiden kautta voisi mieleisensä teoksen hankkia. Olisi kuitenkin tärkeää nähdä teos luonnossa, ennen ostopäätöstä. Ehkä kuitenkin taidelainaamo voisi olla realistisempi vaihtoehto.

10 kommenttia:

  1. Jos sijoitat taiteeseen / keräilyyn, muista tarkistaa kotivakuutuksestasi missä menee erillisvakuuttamisen raja. Omat ehtoni sanovat että yli 5000€ arvoinen taideteos tai -kokoelma (tai keräilykappaleet) vaativat oman vakuutuksen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti. Eipä olisi itselle tullut ihan heti mieleen. Pitänee tsekata.

    VastaaPoista
  3. Jos et asuntoa osta ni tuo taulu kuulostaa oikein hyvältä idealta!

    VastaaPoista
  4. Niin minustakin. Tämä päivä onkin sitten mennyt nettihuutokauppoja ja gallerioiden kuvastoja plaraillessa.

    VastaaPoista
  5. Joku on joskus viisauksissaan sanonut, että älä sijoita rahojasi sellaiseen mistä et tiedä mitään / tarpeeksi. Itse pidän näppini erossa taiteesta, futuureista ja kaikista johdannaisista. Taiteeseen sijoittaminen tulisi ennemminkin kyseeseen silloin kun sijoitusvarallisuutta on huomattavasti ja se on olennainen osa sijoitusstrategiaasi. Lisäksi taide sijoituslajina vaatii huomattavasti enemmän tietoa kuin perusturvallinen ETF -säästäminen.
    Taideteokset eivät myöskään maksa olemassaolollaan osinkoja ja ne ovat epälikvidejä.
    Kannustaisin tekemään kunnollisen sijoitusstrategian ja noudattamaan sitä. Ei ole väliä missä summissa sijoituksesi pyörivät, strategia pitää kuitenkin olla. Myös puskurirahasto yllättäviin menoihin / osakekurssien korjausliikkeisiin on hyvä olla olemassa. Voit tehdä ostot nopeasti tarvittaessa. Käteinen on kuningas.
    Onnea tuleville sijoituksillesi!

    VastaaPoista
  6. Mulla puuttuu strategia. Olen huomannut, että kaikilla se tuntuu olevan, mutta mulla ei. Johdonmukaisuutta tarvitsen enemmän ja sen oman ajatuksen siitä, miten sijoitan. Sijoitussuunnitelman tekeminen tuntuu jotenkin kovin vaikealta ja aikaa vievältä. Mulla ei ole kunnon visiota siitä, miten maailma muuttuu seuraavien vuosien aikana ja mihin nyt kannattaisi sijoittaa. Tähän siis pitäisi keskittyä, mikäli sijoituksia haluan jatkossa tehdä. Ja miksi en haluaisi.

    Puskurahasto sitä vastoin on kunnossa. Se on ehkä jopa paisunut liiankin isoksi, mutta en uskalla sitä kovasti sijoittaakaan, kun en tarkkaan vielä tiedä, kuinka kauan aion olla kotona kotihoidontuella. Enkä uskalla sen kanssa ottaa riskiä, vaikka pankkitilillä makuuttaminen onkin "pahasta".

    Tuota taiteeseen "sijoittamista" mietin enemmänkin kuluttamisena. Tuskin sitä mahdollista taulua myisin pois, jollei todellinen konkurssi uhkaisi ja toisaalta voisin "sijoittaa" siihen enintään n. 700 euroa. Mielessä on jo yksi taiteilija ja häneltä aihepiirikin. Taiteilija on sellainen, johon minulla on "sukurasite" tai on ollut. Hän on menehtynyt jo joitakin vuosikymmeniä sitten. Minulla ei vaan ole yhtään hänen teostaan, vaikka suvussa niitä joitakin on. Tavallaan se olisi samalla omille lapsille oman suvun tarinan kerrontaa.

    VastaaPoista
  7. Tuon kokoluokan yksittäinen tauluostos onkin juuri kuluttamista eikä varsinaista sijoittamista. Jos taulu on arvotettu ammattilaisella tuon hintaiseksi ja taiteilijan teokset ovat piireissä haluttuja niin arvo säilyy tai jopa nousee. Jälleenmyynti sen sijaan on toinen lukunsa. Taidekaupoista en osaa tai halua kommentoida sen enempää.

    Sijoitusstrategiasi sen sijaan tulisi olla tavoitteesi mukainen. Jos tavoitteesi on viedä perhe pitkälle lomamatkalle niin summa on toista luokka kuin esim sijoitusasunnon ostaminen tai aikainen eläköityminen. Silloin myös sijoituskohteet muuttuvat. Esim Seligssonin osakerahostoissa suositeltu minimi sijoitusaika on 7 vuotta (korkea riski) ja lyhyissä korkopapereissa vain 3 kk (matala riski).
    Luo tavoite, laske tarvittava kk-säästö, arvioi riskinsietokykysi (tärkeä!), harkitse tarkkaan eri kohteet ja ota niistä selvää.
    Pankit tarjoavat aina omia tuotteitaan hyvinä, koska saavat sinulta mukavasti hilloa merkintäpalkkioina ja muina kuluina. Minimoi siis kaikki mahdolliset kulut ja menot. Inflaatiosuoja ja jatkuva kassavirta tulisi olla hyvin huomioitu.
    Kirjastosta kannattaa lainata Marko Erolan "Paras sijoitus : itsepuolustusopas sijoittajille", lisäksi Orava & Turunen "Osta, vuokraa, vaurastu" on hyvä tietopaketti asuntosijoittamisesta.

    VastaaPoista
  8. Tuossa tavoitteessa se taitaa olla. Mikä mun tavoite on? Mulla ei ole kunnon tavoitetta, tai sitten tavoiteita on liikaakin. Haluan voida kustantaa lapsille heidän haluamansa harrastuksen (toivottavasti ei sentään kaikki innostu jääkiekosta tai ratsastuksesta), hankkia heille tarvittaessa asunto opiskelijapaikkakunnalta, näyttää heille maailmaa, auttaa heitä elämän alkuun, saada itselle turvallisuus rahanriittävyydestä myös työiän jälkeen, selvitä taloudellisesti kuivinjaloin mahdollisesta työttömyydestä, sairastumisesta (omasta tai perheenjäsenten), elää ilman taloudellista ahdinkoa jne. Tavoitteita on vaikka kuinka paljon, mutta ei mitään kovin konkreettista. Mikä rahasumma näihin riittää? Tuskin sitä pystyy kukaan sanomaan. Minkä verran pitäisi säästää kuukaudessa/vuodessa, että noi olisi saavutettavissa? Onko ne edes saavutettavissa tai pitääkö tyytyä vähempään? Mikä summa olisi sitten riittävä, jos tyydyn vähempään/joudun tyytymään? Kuinka monta euroa kuukaudessa se tekisi... Ehkä tällä varautumisen määrällä pitäisi pystyä säästämään 100 % tuloista, jotta noi onnistuisivat. Mutta haluan toteuttaa osittain noita jo nyt. Matkustella, kokeilla lasten kanssa kaikkea uutta jne. Saan nyt säästöön reilu 500 euroa. Onko se "tavoitteeseen" nähden liian vähän? Ehkä, mutta kuinka paljon sitä pitäisi säästää...

    VastaaPoista
  9. Samanlaisia ajatuksia minullakin on siitä, mitä lapselleni haluaisin tarjota. Ehkä kuitenkin tärkempänä pidän oman esimerkin opettavaa voimaa talousasioissa. Se kantaa läpi elämän. Suurenkin perinnön voi hummata, jos ei osaa arvostaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tasapainoilua vaatii, ettei lapset saa liikaa liian helpolla, vaan oppivat saavuttamaan jotakin itsekin ja kokevat siitä onnistumisen riemua.

      Poista