sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Matalapainetta säästörintamalla

Arvo-osuustilini ylitti tänä kesänä 100 000 euron rajan ja on pysytellyt raja yläpuolella siitä asti. Tämä tuntui ihan huikealta saavutukselta, mutta se ei ole tuonut lisäinnostusta säästämiseen/sijoittamiseen. Ja tätä lisäinnostusta olisi nyt todellakin tarve jostakin saada.

Kesä ja syksy eivät ole olleet kovinkaan hyviä säästöasteen kannalta. En ole mielestäni saanut säästettyä siten, kuin olisin halunnut. Vuosittain tuntuu olevan halua parantaa ja kasvattaa säästösummaa ja nyt kun säästetty määrä on pienentynyt, on samalla motivaatiokin säästämiseen hävinnyt. Toki päivitän kuukausitilastoni ym, mutta en enää samalla mielenkiinnolla ja innolla. Ehkä tässä on jotakin samaa kuin koronakeväänä, jolloin salkun painuessa alaspäin en juurikaan halunnut tilannetta seurata, vaan suljin silmät ja liuin mukana.

Tämän vuoden aikana on ollut useita asioita, jotka ovat vaikuttaneet kuukausisäästöjen määrään:

1. Vuona 2009 ostettuun (2h+k) sijoitusasuntoon tuli putkiremontti ja tämän johdosta asunto oli ilman vuokralaista 5,5 kuukautta Remontin yhteydessä asuntoon vaihdettiin uudet tapetit ja katot maalattiin ja näistä tuli lisäkuluja. Asunto on nyt ollut juhannuksesta uudella vuokralaisella.

2. Vaihdoimme autoni uuteen ja maksoin osuuteni säästöilläni. Vielä tässä kuussa on hankittava talvirenkaat ja vanteet. Auto on uusi, mutta edullinen Kia Rio.

3. Tilasimme Kastellin kautta autotallin (oikeammin työhuone, varasto ja kahden auton katos), jonka rakennusmies tulee pystyttämään. Rakennusmies loukkasi itsensä juuri ennen meidän projektia, joten uudet tekijät maksavat alkuperäistä suunnitelmaa enemmän ja aikataulutkin jo kusseet moneen kertaan. Tätä varten meillä oli jo aiemmin sovittu laina, jonka nostimme. Tämä rakennus on vielä kesken (vain pohjat ja perustukset vasta tehty) ja lainan lisäksi säästöjäkin tämä on jo syönyt lähes viisitonnia, ja vielä kuluja tulossa.

4. Toiseen sijoitusasuntoon (3h+k) tulossa myös massiiviset taloyhtiöremontit (julkisivu, lämmitys, putket) ja tämän johdosta asuntoon on tulossa tyhjiä kuukausia ainakin 4. Tämän jälkeen remontti vielä jatkuu, mutta olemme sopineet, että yksi samassa taloyhtiössä asuva pariskunta tulee meidän asuntoon vuokralle oman remonttinsa ajaksi eli 4-7/2022. Tämän vähän kompensoi, mutta ei täysin paikkaa tuota, koska vuokra on sovittu alhaiseksi remontista aiheutuvan häiriön vuoksi. Vasta siis kesällä 2022 remontti on taloyhtiössä kokonaan ohi ja asunnon voi vuokrata normaalihinnalla ulkopuoliselle. Asuntoon kohdistuva yhtiölaina tulee olemaan massiivinen, joten tämän huoneiston parhaat tuotot on nyt saavutettu ja laihat vuodet edessä.

Edellä mainittujen tapahtumien vuoksi käteissäästöt ovat huvenneet ja näistä aiheutuu vielä jatkossakin menoja. Alkuvuodesta talletuksia oli noin 12 000 euron edestä ja nyt jäljellä on 5 000. Käteisvarojen huvetessa olen vähentänyt Nordnettiin kuukausittain  siirtyvää summaa 500 eurosta 200 euroon. Tuo 200 euron säästö tuntuu niin pieneltä, ettei säästäminen ja sijoittaminen tunnu juurikaan edistyvän. ETF-ostot ovat olleet jäissä toukokuusta lähtien ja nyt säästän enää rahastoihin. Näihin menee kuukausittain 300 euroa (kuukausittain palkasta 200 euroa, tilille tullut jonkin verran osinkoja ja myin kaksi tappiolla olevaa yhtiötä pois). Kuukausisäästö menee entisiin superrahastoihin pl. Tanska, Handelsbanken Eurooppa ja Usa sekä SPP Aktiefond Global.

Yritän ajatella, että tämä on nyt vain huonohko hetki säästämisen kannalta. Jatkan kuitenkin säästämistä kuukausittain muutamaan rahastoon tämän ajan vähitellen mennessä ohi ja toivottavasti sitten vuoden päästä tilanne näyttää taas valoisammalta säästämisen suhteen ja voin palata suurempaan kuukausisäästämiseen. Ehkä markkinatkin ehtivät tässä välissä laskea siten, että tämä hiljaisempi aika osuus ATH-lukemiin, enkä siten tule ostaneeksi liiaksi rahastojen ollessa kalleimmillaan. Täytyy siis toivoa, että tämä  on onni onnettomuudessa -tilanne ja jatkaa automaattiohjauksella tämänkin läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti