lauantai 9. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 osingot

Vuosi 2020 on päättynyt ja on aika katsastaa paljonko osinkoja vuoden aikaa maksettiin tilille. Koronan vaikutuksesta Nordea jätti osingon lähes maksamatta, mutta vuoden 2019 Nordnetin kampanjapäivänä tuli hankittua lisää yhdysvaltalaisia osingonmaksajia. 

Tässä osinkokertymä viime vuosilta:

Vuosi 2014: 180,67 euroa (n. 15 euroa/kk)
Vuosi 2015: 191,77 euroa (n. 16 euroa/kk)
Vuosi 2016: 343,96 euroa (n. 29 euroa/kk)
Vuosi 2017: 483,69 euroa (n. 40 euroa/kk)
Vuosi 2018: 669,45 euroa (n. 56 euroa/kk)
Vuosi 2019: 734,16 euroa (n. 61 euroa/kk)
Vuosi 2020: 826,33 euroa (n. 69 euroa/kk)

Tänä vuonna osinkojen määrä vastasi suurin piirtein maksamiani puhelin ja Netflix-maksuja. Nämä kulut siis pystyisi jatkossa maksamaan osinkotuloillani. Nyt toki sijoitan osingot uudelleen, enkä ota niitä käyttööni.

Osinkojen kasvuprosentti tuntuu matelevan vuodesta toiseen. Osinkojen määrä on toki vuosittain kasvanut, mutta vieläkin kyse on niin pienistä rahoista, joita tuolta saan. S-juna alkaa olla historiaa. Tänä vuonna sain enää yhden jäsenosuuden PKO:stä. Suuret 12 euroa, kun vielä vuosina 2014-2015 sain yli 80€. S-osuuksien irtisanominen alkaa olla pian ajankohtaista. 

Nelinumeroiseen summaan, missä sinä olet! Ehkä nyt on aika siirtää painoa ETF:istä ja rahastoista osinkoja tuottaviin osakkeisiin. Tulevaisuuden tavoite on ollut siis jo pitkään saada osinkoja 500€/kk, mutta tämä tavoite pitää pilkkoa helpommin saavutettaviin osiin, joista siis 1000 euron vuosiosingot kiikarissa. Ehkä jo tämän vuoden aikana?

4 kommenttia:

  1. Slow and steady wins the race. Mulla myös minimitavoitteena tuo 500€ / kk.

    Itselle kävi sillä tavalla tyhmästi, että tein huonoja ostoksia joissa hyvä osinkoprosentti. Sitten osinkoa laskettiin ja kurssi tippui mukana, joten osinkoprosentti on edelleen "hyvä" nykyiselle hinnalle. Näistä korkean prosentin osingonmaksajista on vaikea luopua kun samalla tietää että ne jättää suuren loven vuoden osinkoihin mikä tarkoittaisi laskevia osinkoja :(

    Hyvillä osingon kasvattajilla pelkästään osingot uudelleen sijoittamalla menee 100€ / kk äkkiä rikki, sitten metsästämään 200 / kk osinkoja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 100€/kk tuntuu vieläkin kaukaiselta. Mulla ongelmana taitaa olla, että kuukausittaiset sijoitukset teen rahastoihin, enkä juurikaan osta suoria osakkeita.

      Nordnetin kautta hankin osakkeita vain kampanjoista ja niitä ei nykyään ole ollut kuin kerran vuodessa. Nordean kautta teen pieniä ostoja säilytysmaksun välttämiseksi, mutta eipä niilläkään osinkojen määrä juuri ole noussut.

      En jaksa juurikaan perehtyä yrityksen talouslukuihin, joten ostot tulee tehtyä mutulla tai paremminkin mitulla (miehestä tuntuu), koska ostan hänen suosittelemiaan osakkeita. Mitu-ostot ovat osoittautuneet hyväksi, mutta mutut huonoiksi. Tämän vuoksi olen pitäytynyt rahastoissa ja etf:issä.

      Ehkä aiemmin väläyttämäni reitit olisivat samalla kertaa vähän hajautusta ja samalla osinkoja...

      Poista
  2. Epäreilulla 30% verotuksella 500 eur/kk osinkotulo vaatii 715 eur/kk osinkotulon, eli 8580 euroa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuohon todellakin matkaa vielä. Osaltani laskelmaa vääristää se, että lasken osinkojen määrän sellaisena kuin se maksetaan tilille. Osasta vero on vähennetty kokonaan, mutta osasta vain osittain. Eihän osinkojen verotus ihan 30 % vielä ole, mutta aika lähellä kyllä?

      Poista