lauantai 28. syyskuuta 2013

Tuhlailua

Tämä kuukausi taitaa osittain mennä tuhlailun puolelle. En ole pitkään aikaan ostanut mitään itselleni ja nyt sitten hankintoja on tuplamäärin.

Aloitin viime viikolla kahvakuulailun ja sitä varten tein hankintoja. Edelliset sisälenkkarit olivat tainneet poistua meidän taloudesta jo jokunen vuosi sitten ja taisivat olla alunperinkin 1990-luvun hankintoja. Tunnontuskitta ostin siis uudet Prismasta. Samalla mukaan lähti uudet jumppahousut ja -paita. Yhdet jumppahousut minulla olisikin ollut. Ostettu varmaan samaan aikaan edellisten tossujen kanssa. Housut ovat vielä ihan hyvät, mutta eivät vielä mahdu jalkaan, tämän viimeisimmän raskauden jäljiltä. Ostinkin nyt sitten vähän lyhemmät housut, niin nyt mulla on sekä täyspitkät että nämä uudet. Sen lisäksi tarvittiin vielä kuula.

Toinen tuhlaushetki osuus ensi viikkoon, kun menen kampaajalle. Myöskään tämä ei ole ihan jokavuotista herkkua. Muistelen, että viimeksi olen käynyt kampaajalla vuonna 2011 ja sitä ennen taisin käydä vuoden 2007 joulun aikaan. Nyt siis menen kampaajallekin ihan hyvillä mielin.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kun käväsit blogissani niin löysin sitten tänne! Olisin voinut kommentoida tähän mennessä kaikkiin postauksiisi kun tutulta kuulostaa vaikka meidän elämäntilanteet hiukan erilaisia onkin. Mutta aloitan kommentoimalla tähän että todellakin ansaitsit jumppakamppeet ja kampaajan. Vaikka säästäminen onkin tapetilla, jotain täytyy saada itsellekin, se tuo hyvää mieltä ja oloa ja heijastuu niin lapsiinkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ensimmäisestä kommentista!

    VastaaPoista