perjantai 19. heinäkuuta 2013

Säästämisen tavoitteet

Kun ajattelen, että mihin tarvitsen säästettyjä varoja, niin heti tulee mieleen vaikka mitä ...

Lapset. Haluan, että voin tulevaisuudessakin tarjota lapsilleni harrastusmahdollisuuksia, laadukkaita vaatteita, viehättäviä huonekaluja lastenhuoneeseen, tarpeellisia tavaroita ja vähän tarpeettomiakin sekä näyttää heille maailmaa. Asumme maalla, jossa julkisia liikennevälineitä ei ole, joten murrosiän aikana tulee varmaan ajankohtaiseksi mopon hankinta ja ehkä myöhemmin auton. Kaikkeen minulla tuskin on varaa, mutta toivottavasti johonkin sentään.

Perheen käyttöön soveltuva asunto, mikäli joskus muutamme nykyisestä asunnostamme kohti kaupunkia. Nykyinen kotimme on 60-luvun alussa rakennettu omakotitalo, jossa on aina jotakin rempattavaa ja tälläkin hetkellä on remppa menossa. Auton vaihto tullee ajankohtaiseksi aina aika ajoin ja on ajankohtainen tälläkin hetkellä. Näihin rahaa tulee tulevina vuosina varmasti uppoamaan.

Työelämässä uskon jatkossa sinniteltävän lähes 70 vuotiaaksi asti. Tuleva eläke on varmasti niin pieni, että mihinkään varhaiseläkkeisiin ei enää minun ollessa eläkeiässä ole varaa. Todennäköisesti tuleva eläkkeenikin on niin pieni, että sillä eläminen tulee tekemään tiukkaa. Toisaalta vanhustenhoitopalveluiden hinnat tulevat varmasti nousemaan ja elämän aikana kerrytetty omaisuus tulee kulumaan näiden kustannusten hoitoon. Eläkesäästäminen on siten hyvinkin tärkeää ja sen aloittaminen riittävän aikaisin. Nyt olisi sen aika, jotta eläkeiässä olisi vähän voita leivän päällä.

Tällä hetkellä säästämisen vaikeutena on vain se, että aina on niitä ekstrakuluja, joita juuri nyt on tulossa ja joka aiheuttaa sen, että juuri tässä kuussa ei säästöön juurikaan jää. Nyt on remonttia ja kesälomamatkaa, syksymmällä juhlia ja se auton vaihto, sitten joulu ja ensi vuodeksi taas tulee ihan varmasti uusia rahareikiä. Ja jos ei nyt jää säästöön, niin ei varmaan tulevaisuudessakaan. On siis opittava säästäväisemmäksi ja seurattava sitä mihin rahat kuukausittain kuluvat. Mistä voisi ja haluaisi nipistää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti