lauantai 21. joulukuuta 2013

Joululahjabudjetti kusi

No se ei oikeastaan ollut edes kovin suuri yllätys, että lahjoihin paloi taas rahaa ja enemmän kuin suunnitelmat salli. Otin nyt kuitit esiin ja laskin, millaista tuhoa olen saanut aikaan ja tältä se nyt näyttää.

Omille tytöille ostin kummallekin sukset ja toiselle vielä lisäksi lelun sekä vauvalle uimapuvun. Rahaa paloi yhteensä huikeat 330 euroa.
Kummitytölle ostin koruja ja hiuslenkkejä n. 20 euroa ja hänen sisarelleen kaksi palapeliä myös n. 20 euroa.
Siskonpojille kylpytakin 30 euroa (Mun onneksi Marimekko on lakannut valmistamasta tuota lasten mallia ;) ) ja vapaaliput omien tyttöjen seuraksi sisäliikuntapaikkaan (tätä en ole vielä maksanut, vaan maksun aika koittaa myöhemmin. Tähän menee varmaan n. 36 euroa, mutta siskonpojan osuus on siitä vain 12 euroa.)
Kummipojalle vaatetta 35 euroa.
Omille vanhemmille vedenkeittimen ja itse neulotut villasukat yhteensä 40 euroa.
Siskolle ja siskonmiehelle kirja vajaa 30 euroa
Miehen lahja 16 euroa.
Enon lahja 12 euroa.
Miehen siskolle vieminen joulupäivänä 18 euroa.

Näiden lisäksi ostin miehen tyttären perheelle lahjoja, mutta mies maksanee nämä minulle takaisin, joten nämä eivät jää kuluttamaan minun kukkaroani. En siis huomioi näitä tässä laskelmassani.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan laskin, että lahjoja pitää ostaa yhteensä 15. Kummipojan äidin kanssa kuitenkin sovittiin, että ostetaan kumpikin lahja vain omalle kummilapselle ja "unohdetaan" sisarukset. Näin lahjasaajien listä väheni yhdellä. Toisaalta miehen siskoa en ottanut alunperin lukuun, kun se ei ole varsinainen joululahja. Isälläni on syntymäpäivät heti joulupäivänä, mutta tänä vuonna en hanki erikseen synttärilahjaa. Sukat saavat olla synttärilahja. Yhdelle omalle lapselle tarvitsen vielä lahjan, koska hänellä on myös merkkipäivä jouluna ja hän voisi vähän ihmetellä, että miksi joulupukki tuo senkin lahjan, eikä vanhemmat sitä anna.

Yhteensä rahaa siis paloi 563 euroa, josta huuto.netin kautta sain kerättyä 191 euroa. Vähän innostus tuon huuto.netin päivittämiseen kärsi tässä parina viime viikkona, mutta pitänee terästäytyä sitten joulun jälkeen uudelleen. Omaa rahaa käytin suunnitellun 300 euron sijasta 372 euroa. Ei siis mennyt ihan kuin strömpsöössä. Tosin täytyy sanoa, että nuo omien tyttöjen lahjoihin meni liikaa rahaa. Remmisukset olisi saanut halvemmalla, mutta viime vuosien kokemuksen mukaan ne ovat tahtoneet syödä tuon hiihtoinnostuksen kokonaan. Jospa siis kunnon monoilla ja suksilla, hiihto onnistuisi vähän paremmin. Tällä kertaa siis säästämisestä joutui kärsimään kummilapset ja sukulaiset.

Nytpähän on tarkka menolista joululahjoista tältä vuodelta ja ensi vuoden tavoite voisi olla joko alittaa se tai sitten pitää kulut samoina. Lasten vanhetessa kun vaatimuksetkin yleensä kasvavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti