perjantai 8. marraskuuta 2013

Kyky ansaita rahaa

Talousvalmentaja Terhi Majasalmi pohti suomalaisten taloustaitoa blogissaan. Hänen mukaansa raha on taitolajia ja rahataito koostuu neljästä osatekijästä; kyvystä ansaita rahaa, kyvystä säätää, kyvystä sijoittaa ja kyvystä käyttää vipuvoimaa. Kyky ansaita rahaa on ollut esillä myös hänen aikaisemmassa kirjoituksessaan, jossa pohdittiin sitä, miten voisi kasvattaa tuloja.

Mä olen yrittänyt pohtia sitä, miten voisin kasvattaa tulojani keväällä alkavalla kotihoidontukikaudella. Työtä tekemällä tietenkin, mutta mitä. Mulla ei oikein ole mitään askartelutaitoja, käsillä tekeminen on melko rajallista. Tuskin sukankutomisesta juuri varoja tulee, hyvä jos saa edes langat maksuun. Kakun koristeleminen ja leipominen, no. Siivoaminen, ei oikein innosta edes kotona. Muiden lasten hoitaminen, kun nuo omatkin saa hoidettua, niin hyvä. Bloggaaminen, tuskin näillä kirjoitustaidoilla. Lasten vaatekutsujen pitäminen, esim Pomp de Lux; ei ehkä mun juttu, koska meillä ei juuri ole lastenhoitoapua saatavissa, eikä mies varmaan ihan innostusi tästä projektista.

Tämä työ ei saisi kovastikaan rasittaa iltoja ja viikonloppuja, jolloin mies on kotona, jotta saadaan olla koko perhe yhdessä. Työ pitäisi hoitua päiväsaikaan ja lastenhoidon lomassa, eli käytännössä kotosalla ja niin ettei häiriöt ja keskeytykset sitä haittaisi. Rahaa tietty pitäisi tulla ihan saavista kaatamalla. Mieluiten siis ilman vaivaa ja huomaamatta.

No jos palataan taas realitetteihin, niin pitäisikö huolestua sekä mielikuvituksen puutetta että rajallisia taitoja ja tietoja. Miten huonosti olenkaan varautunut, jos työpaikka lähtee alta ja pitäisi vaihtaa alaa? Huonosti. Mutta nythän minulla on vuosi aikaa tehdä jotakin asian parantamiseksi. Mistä olen kiinnostunut? Mitä haluaisin tehdä isona? Mitä on vuoden aikana mahdollista tehdä? Mikä edistäisi nykyistä osaamistani? Mahdollistaisi tarvittaessa myös alan vaihdon? Mitä pystyisin tässä lastenhoidon lomassa tekemään? Mihin jaksaminen riittäisi?

Näitä kysymyksiä olen vähän pohdiskellut tiedostamatta ja tietoisesti. Tällä hetkellä minua tuntuu kiinnostavat säästäminen ja sijoittaminen. Se mihin tavallisen perheen tavalliset rahat kuluvat, mitkä on perheiden taloudelliset mahdollisuudet, talousvaikeuksien syyt ja seuraukset ym. Mihinkään kauppakorkean pääsykokeisiin mulla ei ole aikaa ja innostusta lukea, eikä tässä vuoden aikana juuri muuta ehtisi kuin lukea pääsykokeisiin ja tulos olisi hyvin epävarma. Avoimen yliopiston kursseja olen silmäilyt, mutta niissä olevat luentokurssit ovat mahdottomia.

Viime tekstin kommenteissa väläytin mahdollisuutta suorittaa laillistetun kiinteistövälittäjän tutkinto. Tätä olen suunnitellut jo joitakin vuosia ja kysellyt parilta tutulta tästä kokeesta. Nyt voisi oikeasti olla aika suorittaa tuo. Työn ohessa nuo opiskelut ovat aina vähän nihkeitä, joten ehkä nyt se olisi hyvää vastapainoa kotona ololle. Mieskin näytti puolestaan vihreää valoa, kun joutunen sitten lähempänä koetta lukemaan vähän tieheämmin. Lukematta kun en usko läpi pääseväni ja jos siihen aion osallistua, niin haluan myös ehtiä valmistautumaan kunnolla. Puolivillaista en ainakaan suunnittele, vaikka niin voi käydäkin.

Se mitä muuta voisin suorittaa on sijoituspalvelualan tutkintot eli APV1 ja APV2. Noista ensimmäisen voisin yrittää suorittaa jo vuoden alusta ja jälkimmäisen ehkä vaikkapa vasta syksyllä.

2 kommenttia:

  1. Tosi samanlaisia ajatuksia myös mulla. Opiskelu on aina hyvästä jos intoa ja aikaa löytyy. Ja lisätienestitkin on kiva juttu jos keksii kivan tavan niitä hankkia.

    VastaaPoista
  2. Taitaa tämä opiskelu olla nyt vähän jokaisen huulilla, lähes joka blogissa mietitään oman osaamisensa päivittämistä/lisäämistä. Ehkä epävarma taloustilanne saa ihmiset toimiin.

    VastaaPoista