lauantai 12. lokakuuta 2013

Taloustaidon oppimista

Tuhluriprinsessaa, Kukkaronherraa ja Himoshoppailijoita seuratessa on tullut mieleen se, kuinka tärkeää on opettaa omalle jälkikasvulle rahan käyttöä. Erityisesti tuossa kanadalaisessa Tuhluriprinsessa on aika pihalla olevia ihmisiä. Rahat katoavat jo ennen kuin niitä on tullutkaan. Tuossa sarjassa tosin tuhluria rahoittaa suurimmaksi osaksi vanhemmat, joilla taitaa olla aikamoiset tulot, kun pystyvät lastaan rahoittamaan kymmenillä tuhansilla dollareilla vuodessa. Sitä riskiä ei ainakaan meidän perheessä ole.

Lapseni ovat vielä niin pieniä, että viikkoraha ei ole vielä kovin ajankohtainen. Heidän ostospäätöksensä ovat vielä vanhempien tahdon alla. Kouluiän kynnyksellä tuo viikkorahakin tullee ajankohtaiseksi. Ainakin tässä vaiheessa se voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Itse en tosin ole koskaan saanut viikkorahaa, enkä oikein kuukausirahaakaan, vaan rahaa olen vanhemmiltani saanut sitä tarvitessa. En ole itse aikanaan viikkorahaa oikein kaivannutkaan. Joskus se systeemi oli jonkin aikaa käytössä, mutta sitten se unohtui ja rahat jäi antamatta/saamatta.

Uusimmassa Veronmaksajan taloustaito -lehdessä (Veronmaksajain keskusliiton jäsenlehti) oli juttu nuorten rahankäytöstä, joka perustui Danske Bankin keväällä 2013 teettämään tutkimukseen. Lehtijutun mukaan nuoret saavat keskimäärin 118 euroa kuukausirahaa. Kuten jutussa mainittiin, niin tutkimuksesta ei käynyt ilmi, että mitä nuorten pitää tuosta rahasta itselleen rahoittaa ja kuinka paljon saa pistää taivaan tuuliin. Itse en kyllä ole tuollaista summaa saanut nuorena, en edes 100 markkaa kuukaudessa. Toisaalta minun ei tarvinnut saamallani rahalla ostaa itselleni vaatteita tai maksaa harrastusmaksujakaan (tosin en juuri mitään harrastanutkaan, mihin olisi rahaa mennyt), vaan ne sain käyttää ihan vain huvitteluun.

Tällä hetkellä mietin niin, että lapset voisivat alkaa saada viikkorahaa, kun he menevät kouluun. Summa voisi olla joku 5 euron luokkaa. Tämä viikkorahan saamiseen ei olisi mitään edellytyksiä ja sen saisi käyttää miten itse haluaisi. Myöhemmin sitten suuremman viikkorahan saamisen eteen pitäisi kyllä tehdä kotitöitä ja ainakin osa viikkorahasta pitäisi säästää myöhempää tarvetta varten.

Lainojen ottaminen taitaa olla niin tätä yhteiskuntaa, että myös tuossa kyselyssä nousi esiin se, että teinit (15-17 v.) lainaavat keskenään rahojaan. Kaksi kolmesta oli lainannut rahaa kaverilleen. Kyse oli pienistä "vipeistä", joille ei makseta korkoa, vaan esim. jos joltakin puuttuu pari euroa jonkun hankinnan tekemiseen, niin mukana ollut kaveri oli tämän voinut lainata. Joillekin oli sitten tullut myöhemmin yllätyksenä, että normaalit lainat ovatkin korollisia, kun oli näitä "kaverilainoja" vain käyttänyt.

Kun itse olen kiinnostunut rahankäytöstä ja taloudesta, niin jotenkin se kiinnostus pitäisi siirtää myös lapsille, jotta heidän raha-asiansa eivät menisi ihan solmuun heti nuorena. Aika vaikea on kuitenkin keksiä, miten mielenkiinnon heissä herättää, mikäli se ei luotaisesti heitä kiinnosta.

8 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Jotenkin tuo kiinnostus pitäisi siirtää myös lapsille, mutta helppoa se tuskin on. Itse sain aikanaan sopivasti kipinää vanhemmiltani ja toivottavasti tuo siirtyy myös aikanaan lapsilleni, kun sellaisia ilmaantuu. Välillä kyllä vaikuttaa siltä, että kiinnostusta pitäisi saada siirtymään myös melko suurelle osalle aikuisväestöä...

    VastaaPoista
  2. Luin myös Taloustaidosta tuon jutun nuorten rahankäytöstä ja pisti silmään että jotkut saavat melko paljon käyttörahaa kuussa Siinä taisi olla haastateltu muutamaa nuorta joiden tilanteet olivat keskenään aika erilaiset. Joku maksoi itse mm. vaatteet jos en ihan väärin muista. Oma kuopukseni on ehtinyt jo vähän tottua siihen että kaikenlaista ostostellaan joten itseni lisäksi hänet täytyy opettaa pois jatkuvasta ostamisesta. Esikoinen on luonnostaan jotenkin fiksu raha-asioissa ja pistää säästöönkin jos saa jostain rahaa. Itse sain nuorena jonkun verran viikkorahaa (puhutaan varmaan viidestä markasta viikossa), sitten sain lisärahaa esim. käpyjen keräämisestä mökillä. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on itsellä ollut vähän paha tapa ostaa lapsille kaikkea kivaa, joten nyt pitää itse pistää sille toppi, jotta lapset eivät siihen opi. Joulupukkikin voisi tuoda tänä vuonna vaikka teatteriliput, uimahallilippuja ja vaikka talutusratsastukseen vapaalippuja...

    VastaaPoista
  4. Kannattaa miettiä myös sitä että säästääkö lapsille pesämunan esimerkiksi oman asunnon hankintaa varten, sen sijaan että hirveästi ostelee heille kaikkea pienenä, jos siihen on mahdollisuus. Omat isovanhempani ja vanhempani olivat vuosien aikana säästäneet minulle (ja myös sisaruksilleni omat) ihan kohtuulliset pesämunat. Mutta kun muutin jo 18 - vuotiaana omaan asuntoon, niin niinhän siinä kävi että käytin noita rahoja vuokriini sekä loput rilluttelin menemään sitten viimeistään jatko-opinnoissani... ja nyt sitten makselen sen aikaista tyhmyyttäni takaisin ja säästään alkupääomaa uudestaan vähitellen..Eli oman kokemukseni pohjalta olen ehdottomasti sitä mieltä että lapsille kannattaa opettaa taloudenhallinnan taitoja jo pienestä pitäen, ja jos suuremman pesämunan antaa lapsen käyttöön 17 - vuotiaana niin kannattaa painottaa sitä että tuollainen rahasumma kannattaa sijoittaa itseensä kannattavasti (mm. oma asunto, sijoittaminen tms.) eikä käyttää arkielämän kuluihin.

    VastaaPoista
  5. Lapsille olisi kyllä hienoa säästää pesämunaa valmiiksi. Jotkuthan säästävät lapsilisät lasten tileille, mutta siihen meillä ei ainakaan tällä hetkellä ole varaa. Toisaalta itse säästetyn rahan merkitys on usein suurempi, kuin ilman omaa ansiota saadulla, joten vanhempien säätämällä pesämunalla on varmaan yleisestikin suurempi riski tulla tuhlatuksi.

    VastaaPoista
  6. Meillä laitetaan molempien lasten rahastoihin 60 euroa kuukaudessa (minä 30 euroa ja lasten isä 30 euroa) ja sitä on tehty jo vuosien ajan. Lapsilisiä en pysty missään nimessä laittamaan säästöön, ne menevät ihan elämiseen. Rahastot ehtivät varmaan kerryttää lapsille ihan kivan potin mutta onhan sitä mietitty jos lapset sitten rilluttelevat ne saman tien menemään.. Kysyttiin sitä silloin pankissakin, ja jos näyttää siltä, että lapsi ei ole vielä siinä vaiheessa kypsä saamaan rahoja käyttöönsä, niin niiden antamista lapselle voi lykätä molempien vanhempien suostumuksella.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin on toiveena että voisimme alkaa kerryttää tyttärelle omaa vararahastoa vähitellen. Jos saisimme rahaston kasaan niin tekisimme myös juuri niin että päättäisimme itse milloin tytär tuon potin saisi tai antaisimme sen hänelle vasta sitten alkupääomaksi ensiasunnon hankintaa varten.

    VastaaPoista
  8. Me olemme tallettaneet lasten tilille heidän kaste- tai synttärilahjaksi saamansa varat. Suurta pottia ei niistä kerry, mutta ehkä vähitellen heidänkin tilin saldo kasvaa.

    VastaaPoista