torstai 13. elokuuta 2020

Nordnetin indeksirahasto Tanska; Jatkoon vai ei?

 Lokakuussa alkaa Nordnetin Tanskan indeksirahaston (Nordnet Indeksfond Danmark, ent. Superrahasto) hallinnointi maksamaan rahasto-osuuden omistajille vuosittain 0,20 % rahastoon sijoitusta pääomasta. Aiemmin nämä pohjoismaiset indeksirahastot ovat olleet sisäänheittotuotteita, eikä niistä ole mennyt hallinnointipalkkiota. Muut Nordnetin pohjoismaiset indeksirahastot (Suomi, Ruotsi ja Norja) säilyvät vielä ilman hallinnointipalkkiota, mutta Tanskaa koskevasta rahastosta hallinnointipalkkio alkaa siis juoksemaan.

Olen säästänyt kyseiseen Nordnetin Tanskan indeksirahastoon nyt kesäkuusta 2015 alkaen kuukausittain. Säästämisen aloittamisen aikana kuluttomuus oli tärkein syy, miksi aloin säästämään tähän rahastoon. Mikäli rahastossa oli ollut hallinnointipalkkio en olisi varmaankaan ottanut sitä salkkuuni. Nyt olen säästänyt siihen lähes 1 500 euroa ja rahasto on voitolla 495 euroa. Rahastoon sijoitettuna on siten yhteensä vajaa 2 000 euroa. Rahasto ei ole ollut välttämättä mitenkään erityisen tuottoisa, mutta nyt viime aikoina se on noussut korona-aallon pohjalta nopeasti ylös. Nyt se on tuottanut parhaiten muihin superrahastoihin verrattuna. Tuottoprosentti koko ajalle on 33,95. Ei siis mitenkään huono valinta. Mutta onhan tuohon aikaakin kulunut, joten vuosittainen prosentti ei kovin korkea ole.

Tanskan indeksirahasto on ollut muihin pohjoismaiden indeksirahastoihin verrattuna huonommassa asemassa verotuksen johdosta. Tanska verottaja perii rahaston omistamien osakkeiden saamasta osingosta veroa.  Nordnet maksoi tämän veron rahaston alkuaikoina, mutta päätyi luopumaan tuosta maksusta vuoden 2018 alussa, jonka jälkeen vero on maksettu rahaston varoista. Osingot siis maksetaan rahastoon tuolla verolla vähenettynä. Rahallisesti tällä seikalla on laskettu olevan suurempi vaikutus kuin nyt asetetulla hallinnointipalkkiolla.

Jatkanko rahastoon säästämistä vai en? Mikäli en jatka enää kuukausisäästämistä rahastoon, pidänkö hankkimani rahasto-osuudet vai myynkö ne pois?

Säästämisen lopettamisen puolesta puhuvat nousseet kustannukset. En olisi alunperinkään säästänyt rahastoon, jos siinä olisi ollut hallinnointipalkkio ja sitten vielä tuottoa laskee tuo osinkoverotus.

Toisaalta rahasto on osoittautunut ihan hyväksi kohteeksi. Olen aloittanut siihen säästämisen ja säästämisen lopettaminen on vaikeaa ja toisaalta jo hankittujen rahasto-osuuksien myyminen tuntuu vielä vaikeammalta. Mielessä on pelko siitä, mitä menetän, jos nyt luovun siitä. Ehkä se olisi tulevaisuuden top10 rahastoja. Nyt asetettava hallinnointipalkkio ei ole kovin suuri kuitenkaan. Saman suurinen maksu menee esim. Handelsbankenin Euroopan ja USAn indeksirahastoista, joissa kuitenkin hajautus on ihan toista luokkaa kuin tuossa Tanskan indeksirahastossa.

Handelsbankenin Eurooppaan sijoittavassa indeksirahastossa on mukana myös tanskalaisia osakkeita, mutta niiden osuus koko rahastosta on vain 3,2 %. Puolivuotiskatsauksen mukaan rahastossa on 16 tanskalaista eri osaketta ja ne kaikki sisältyvät OMXC25 -indeksiin, johon Nordnetin Tanskan indeksirahasto puolestaan  sijoittaa. Tanskan indeksirahastossa on siten suurempi hajautus, mutta suurta merkitystä tuolla ei taida olla. Handelsbankenin Euroopparahastoon saa sijoittaa yli 60 000 euroa, jotta Tanskan osuus olisi siinä 2 000 euron paikkeilla. Tämä tuskin tulee koskaan toteutumaan, joten mikäli päädyn lopettamaan Nordnetin Tanskan indeksirahastoon säästämisen ja vielä myymään jo hankitut rahasto-osuudet, tanskalaisten yritysten osuus pienenee selvästi ja hajautuskin vähän vähenee. Toisaalta omistamisani ETF-rahastoissa voi olla myös mukana tanskalaisia osakkeita.

Tanskalaisten osakkeiden ostaminen suoraan arvo-osuustilille ei myöskään houkuta, koska OMXC25 tutustuessa tuli selväksi, ettei siellä montaa tuttua yrityksen nimeä ollut. Vain Novo Nordisk, Danske Bank, Pandora, ISS ja SimCorp ovat etäisesti tuttuja, mutta niiden kannattavuus sijoituksena jää arvauksen varaan.

Mikäli päädyn myymään rahaston ja myyn sen yhdessä eräässä, menee myynnistä luovutusvoittoveroa n. 150 euroa (30 % voitosta). Koska en ole vielä myynyt tänä vuonna omistuksiani lainkaan, tulee halvemmaksi myydä puolet rahastosta tämän vuoden puolella ja loput sitten vuoden vaihteen jälkeen. Tällöin en joudu maksamaan luovutusvoittoveroa lainkaan, koska olen myynyt omaisuutta alle 1 000 euron arvosta ja säästän siten veroissa 150 euroa. Tosin melko pienikin kurssinousu voi keikauttaa rahaston arvon yli 2 000 euron, jolloin rahasto pitäisikin myydä kolmessa erässä kolmen eri kalenterivuoden aikana.

Rahaston säilyttämisen puolella ovat: 
- rahastoon rakastuminen, sillä mennään, mitä on tullut valittua eikä hötkyillä turhia Jostakin blogista/keskustelusta juuri luin, että kuolinpesien sijoitukset tuottavat parhaiten, kun ei ole omistaja muuttamassa kokoaikaa sijoituksia.
- ajatus siitä, että ehkä Tanska pärjää tulevaisuudessa ihan hyvin. 

Rahaston luopumisen puolella ovat:
- kustannusten nousu. Vähän harmittaa, että kustannuksia tuli ensin ETF-kuukausisäästämiseen ja nyt tähän Tanskan indeksirahastoon, Vähitellen Nordnetin tarjoamat palvelut kallistuvat ja ilman toimenpiteitä huomaat maksavasti entistä enemmän. Toisaalta jos lopetan vain säästämisen ja pidän rahasto-osuudet, hallinnnotipalkkio on vuodessa 4 euroa. Ei tuo summa nyt ihan karille venettä aja.
- Tanskan osuus tulee hoidettua muutenkin ja onko sittenkään mitään tarvetta ylipainottaa Tanskaa. Pidetään asiat simppelinä ja turhat rönsyt leikataan pois.
- Varsinaisia kovin hyviä plussia säästämisen jatkamiseksi ei oikein ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti