keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Salkun arvo saavutti tavoitteen

On se sitten kuolleen kissan hyppy tai mikä tahansa harha-askel, mutta nyt 50 000 euron tavoite on vihdoin saavutettu. Vuodenvaihteessa se tuntui vielä niin kaukaiselta, reilu 6 000 euroa uupui tavoitteesta, mutta nyt se on täällä tänään. Ehkä vain hetken, mutta nautitaan siitä silti.

I am rich. Muistan kuinka asetin itselleni tuon tavoitteen. 50 000 euroa tuntui ihan käsittämättömän isolta summalta. Sellaisen kun joskus pystyisi säästämään itselleen. Työnsin nuorimmaista vaunuissa pihalla edes takaisin rullaten ja nukuttaen ja mietin, voisinko ikinä saavuttaa sitä. Uskaltaisiko sen laittaa tavoitteeksi ja miten mahdottomalta se tuntui. Ja nyt se on siinä. YES!

Nyt nuorimmainen lapsista on jo pian kuusi. Ilmoitin hänet eilen paikalliseen eskariin ja niin se äidin päiväunikaveri alkaa lipua kohti kavereita ja nuoruutta. Aika on mennyt nopeasti ja toisaalta taas ei. Kuukausittaisia rahansiirtoja arvopaperisalkkuun on saanut tehdä monen monta, eikä tavoite tuntunut yhtään lähestyvän. Ensimmäiset ostot tein jo ennen vuotta 2013, jolloin avasin salkun Nordnettiin. Ensimmäinen vuosi meni hyvinkin vähäisin panoksin, ja säännöllinen kuukausisäästäminen alkoi loppuvuodesta 2014. Reilu neljä vuotta aikaa kului, ja niin täyttyi tavoite. En vieläkään voi uskoa tätä.

Tänään osakesalkkujen (Nordnet, Op ja Nordea) yhteenlaskettu markkina-arvo on 50 715 euroa. Voi olla, että jo huomenna liutaan takaisin alle 50 000 euron (pessimisti ei pety...), mutta jatkossa on tarkoitus pysyä riman yllä muutenkin kuin vain yksittäisinä päivinä. Vähitellen ja pikkuhiljaan syntynee varmuus, että 50 000 euron rajan yläpuolella ollaan pysyvästi. Kuukausisäästämistä ei siis vielä sovi lopettaa.

Tuottoa tuosta markkina-arvosta on 18 090 euroa, josta Nesteelle kuuluu suurin kiitos (11 980 euroa). Se oli ensimmäisiä ostoja reilun 9 euron kappalehintaan ja onneksi lisäsin sitä vielä lisääkin 13 euron kinttaalla. Sen jälkeen en ole osaketta ostanut lisää, vaan olen yrittänyt hajauttaa salkkua muihin osakkeisiin, rahastoihin, ETF:iin. Kurssinousun myötä tosin Nesteen osuus salkusta on vieläkin liian iso (lähes 28 %), mutta enpä sitä malta myydäkään. Nesteen kanssa noustaan ja vielä aikanaan lasketaankin (ja toivottavasti taas noustaan).

Ei se säästäminen vielä tähän lopu, vaan jatkoa seuraa. Tosin mitään uutta tavoitetta en nyt aseta, vaan nautin tästä tilanteesta ja yritän pysytellä jatkossakin 50t paremmalla puolella. Ja toivotan kaikille kanssabloggaajille onnea tavoitteiden saavuttamisessa!

4 kommenttia:

  1. Hienoa ja onnea saavutuksesta! 50000€ on iso raha. T:Eevis

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja hyvältä vaikuttaa sunkin suunnitelmat helmikuulle.

    VastaaPoista
  3. Onnea tavoitteen saavuttamisesta!
    50 000e on kyllä hiton iso raha!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ja niin minustakin. Täällä blogimaailmassa muiden valtavia salkkuja seuratessa se vaan meinaa välillä unohtua.

    VastaaPoista