maanantai 11. huhtikuuta 2016

Muutos kuukausisäästämiseen

Nordnetissä olen nyt säästänyt jo n. vuoden ajan siten, että joka kuukausi laitan 15 euroa jokaiseen superrahastoon. Yhteensä siis Pohjoismaiden markkinoille minulta menee 60 euroa kuukaudessa. Tämä on toki pieni summa, mutta koska Pohjoismaatkin ovat melko pieni alue, en ole halunnut tätä osuutta nostaa. Tällä summalle ei tosin ole kertynyt juurikaan mitään suurta sijoitusvarallisuutta. Suomen ja Norjan rahastoon aloitin säästämisen vähän aiemmin, joten niissä on reilu 200 kummassakin, mutta Tanskan ja Ruotsin rahastoissa on alle 200 kummassakin.

Tällä hetkellä säästän myös kahteen ETF:ään, eli DXET (db x-Trackers Euro Stoxx 50 UCITS) ja EUNL (iShare MSCI World UCITS). Näihin on mennyt vuoden alusta n. 150 euroa kuukaudessa jakautuen siten, että 80%  eli reilu 100 euroa menee DXET:iin ja loput 20 % eli n. 35 euroa menee EUNL:iin.

Jotta neljässä vuodessa onnistun säästämään sen 50 000 euroa, josta vähintään puolet koostuisi indekseistä/ETF:istä, pitää kuukausittaisen säästösumman Nordnettiin olla 456 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää säästää Nordnettiin vielä edellisten lisäksi 246 eurolla. Tämä on aika suuri korotus, jonka toteutuminen ei ole kovin helppoa. Mietin, että pitäisikö tuota säästösummaa lisätä vähitellen tuohon tavoiteltuun vai pitääkö siihen nyt vaan pyristellä heti, jolloin tavoitteen toteutuminen olisi vielä kuitenkin paremmin mahdollisuuksien rajoissa. Taidan tehdä kunnon korotuksen, mutta ehkä en ihan sentään tuolla summalla.

Tarkoituksenani voisi olla se, että lisään tuohon nykyiseen säästösuunnitelmaani vielä pari ETF:än, joka on iShare Core S&P 500 UCITS. Yhden tällaisen ETF:än arvo on n. 170 euroa, joten näitä voisin hankkia vain yhden kuukaudessa. Toinen lisäys voisi olla iShare Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS eli IS3N, joka sijoittaa kehittyviin markkinoihin. Tätä ETF:ää minulla on muutama jo ennestäänkin ja jatkossa tätäkin voisi taas hankia kuukausittain. Yhden arvo on vajaa 20 euroa, joten näitä voisi ostoslistalla olla 2 kuukausittain.

Jatkossa kuukausittain säästösuunnitelma voisi olla seuraavanlainen:

EUNL                    2 kpl                          71 euroa                         20 %
S&P                       1 kpl                         169  euroa                       48 %
DXET                    2 kpl                         76 euroa                          22 %
IS3N                      2 kpl                         36 euroa                          10 %

Yhteensä                                               352 euroa                        100%

sekä näiden lisäksi vielä NN Superrahastoihin 60 euroa kuukaudessa kuten ennenkin.

Toisaalta kannattaisikohan tuo DXET korvata kokonaan EUNLilla? Ehdotuksia otan teiltä vastaan mielelläni, jotta salkku olisi järkevä. Morningstaria en vieläkään osaa käyttää, vaikka sitä kautta pystyisi varmaan havaitsemaan päällekkäisyyksiä.

2 kommenttia:

  1. En tunne noiden ETF:ien sisältöjä (en tiedä mitä ETF:iä omistan itse) mutta uskoisin, että tuo hajautuksesi on jo ihan riittävä summaan nähden. Kun tilanne muuttuu "nappikaupasta" suuremmaksi niin strategiaasi saattaa tulla muutoksia muutenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin tuo kuukausisäästäminen tuossa vuosien kuluessa suuresti enää kasvaa, joten nappikaupasta tuskin koskaan pääsen eteenpäin. Ajatuksena mulla on omistaa hankkimani ETF:t tästä ikuisuuteen, joten toivon saavani nyt heti sopivat valinnat.

      Poista