maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lapset ja raha

Luin jostakin lehdestä (ehkä haen sen artikkelin vielä käsiini) lasten talouden opetuksesta. Ne opit taisivat olla aika abstrakteja, kun en niistä yhtäkään pysty enää muistamaan. Mutta minun suuntaviivani aiheesta lapset ja rahat ovat seuraavat:

1. Lapsi saa käyttää rahaa jo pienestä pitäen.
Meillä on kolme lasta, joista kaksi on jo päässyt käyttämään rahaa. Käymme lähes viikottain paikallisella kahvila/kioskilla, josta lapset saavat tehdä hankintoja. Täällä kioskissa ei käy lainkaan kortit, joten siellä on pakko maksaa käteisellä. Näin lapset oppivat käteisen käyttöä. Käteisellä ei paljoa tule maksettua, joten tuo on hyvä paikka lasten harjoitteluun. Rahat ovat meidän vanhempien rahaa, mutta lapset saavat ostaa kaksi syötävää/herkkua kumpikin ja maksavat sitten itse ostoksensa. Vaihtoraha palautetaan äidille, vaikka lapset sen jo mielellään ottaisivat itselleenkin.

2. Lapsilla on omaa rahaa omassa käytössään.
Vanhimmilla lapsilla on hieman omaa rahaa. Tällä hetkellä en ole ihan varma, että kuinka paljon heillä sitä on, mutta kyse on muutamasta eurosta, enintään 10 euroa. Tätä summaa he ovat innokkaasti säästäneet, eikä rahoja ole käytetty mihinkään. Kanarian matkalle he ottivat rahaa mukaan kumpikin ja kumpikin osti matkalta itselleen kukkaron, joten nämä rahat ovat talletettu. Eilen virvontapalkkana he saivat muutaman euron kumpikin ja ne vietiin kiireesti kukkaroon säästöön. Vielä ei ole tarvetta kuukausi/viikkorahaan, mutta ehkä se sitten kouluikäisenä tulee ajankohtaiseksi.

Tällaisen oman rahan he saavat käyttää itse ja vaikka hävittää sen, jos niin käy. Minä en huolehdi siitä ja he saavat itse päättää mitä sillä ostavat. Vielä omia ostoksia ei ole em. kukkaroiden lisäksi tehty, eikä rahan olemassa oloa varsinaisesti muisteta, kuin vain kukkaron nähdessään. Jatkossa pyrin pitämään itse näppini erossa heidän päätöksistään. Vaikka heidän ostoksensa olisivat minusta täysin turhia, voivat he ne kuitenkin omilla rahoilla tehdä. Voi säästää tai käyttää, miten vaan.

3. Lapsilla on omat tilit ja varat.
Kullakin lapsella on oma tili, jonne on tallettettu heidän kaikki kaste- ja synttärilahjaksi saadut rahat. Vielä näihin varoihin ei ole juurikaan koskettu (ei nostoja tileiltä). Emme ole käyttäneet näitä varoja heidän tarpeisiinsa, vaikka siihen ne ovat tarkoitettu. Ne on tarkoitus säästää ja sijoittaa siten, että lapsi saa ne sitten joskus täysi-ikäisenä haltuunsa. Toki mahdollista on, että niitä käytettään jo ennen, mutta ensisijainen ajatus on säästää ne.

4. Lapsi päättää yhdessä vanhemman kanssa siitä, miten hän pankissa olevat varansa käytetään.
Lapset ovat vielä niin pieniä, että tämä ei ole vielä ollut ajankohtaista. Lasten tilit ovat liitetty vanhempien verkkopankkiin ja heille on avattu omat arvopaperisäilytykset. Kahdelle vanhemmalle lapselle ostettiin yhden yrityksen osakkeita lähes kaksi vuotta sitten. Tämän päätöksen tekivät tietenkin yksin vanhemmat, koska lapset eivät vielä voineet asiaa ymmärtää ja osallistua päätöksen tekoon. Tarkoituksena on piakkoin ostaa osakkeita lisää, jotta myös nuorimmalle alkaisi kertyä osakkeita.

Näiden tulevien osakkeiden ostoon varmaan pääsevät osallistumaan lapsetkin. Ajatuksena on, että mies valitsee ensin yrityksiä, joiden osakkeita lapsille voisi ostaa ja sitten nämä yritysten nimet kirjoitetaan erillisille papereille. Lapset saavat sitten itse valita, että minkä yrityksen he valitsevat. Tavallaan kyse on arpajaisista, joissa huonoja vaihtoehtoja ei ole mukana.

Vähitellen lasten kasvaessa heillä on yhä enemmän mahdollisuuksia ymmärtää sijoittamista ja säästämistä, joten vasta silloin heidän mielipidettään kysytään tarkemmin.

5. Lapset mukaan perheen taloutta suunniteltaessa.
Tarkoituksena on opettaa lapsille sitä, miten rahaa tulee ja minne se menee, mihin meillä on varaa heti ja mihin pitää säästää, milloin otetaan velkaa ja miten sen takaisinmaksu järjestyy. Lasten pitäisi pystyä ymmärtämään täysi-ikäisenä perheen talouden pelisäännöt ja reunaviivat, jotta oma rahankäyttö ei pääsisi riistäytymään käsistä. Ehkä tulevaisuudessa pidetään perhepalavereja, tehdään kirjanpitoa, sovitaan yhteisistä säännöistä ja säästökohteista sekä kokeillaan kuukautta teinipomon alaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti